Isännöitsijän blogi
Osallistumalla voi vaikuttaa
Yhtiökokouksiin valmistaudutaan tänä keväänä odottavissa tunnelmissa. Kotitalojen korjauspäätöksiä tehdään valtaosin viimevuotiseen tapaan, mutta talouden epävarmuus näkyy lisääntyneenä varovaisuutena. Osakkaat pohtivat entistä tarkemmin suurten korjausten käynnistämistä.
Asiantunteva isännöintipalvelu varmistaa, että taloyhtiön talous on tasapainossa ja asumisen kustannukset ovat ennakoitavissa. Isännöinti tietää, miten kustannukset ovat muuttumassa. Taloyhtiölle riittävä maksuvalmiuspuskuri on noin 10-15 prosenttia vuoden vastikelaskutuksesta. Sen verran kannattaa olla pelivaraa esimerkiksi yllättävän kosteusvauriokorjauksen varalta.
Isännöitsijöiden arvioiden mukaan yhtiövastikkeita korotetaan tämän kevään yhtiökokouksissa tyypillisesti 5-10 prosenttia. Taloyhtiön tarvitsemien palveluiden hinnat ja tariffit ovat nousussa: niin huolto, siivous, vakuutukset, energia, vesi, jätehuolto, verot kuin isännöintikin kallistuvat. Myös ylläpitokorjaukset lisääntyvät.
Yhtiökokousvalmisteluissa on tänä keväänä myös myönteisiä merkkejä. Korot ovat alhaalla ja urakoitsijoita on hyvin saatavissa. Saattaa käydä niin, että laskusuhdanteessa taloyhtiöt lisäävät korjaustoimintaa, koska urakoiden hinnat laskevat tai eivät ainakaan nouse.
Kevään yhtiökokouksissa esitellään nyt toista kertaa hallituksen selvitys yhtiössä tehdyistä merkittävistä korjauksista sekä 5 vuoden kunnossapitotarveselvitys. Isännöitsijöiden mukaan taloyhtiöihin on näiden selvitysten myötä pikku hiljaa vakiintumassa pitkäjänteinen korjauskulttuuri. Selvitykset tarjoavat osakkaalle tärkeää tietoa siitä, millaisessa kunnossa hänen omaisuutensa on ja miten sitä hoidetaan.
Yhtiökokouksessa kaikki osakkaat voivat tasavertaisesti vaikuttaa yhtiön tulevaisuuteen. Siellä määritellään yhtiön suunta ja päätetään suuntaviivat, joiden puitteissa hallitus ja isännöinti johtavat yhtiötä tulevan vuoden ajan. Osallistumalla voit vaikuttaa!
Ilkka Saarinen






